PENTU MEILTÄ

Pennut kasvavat meidän kodissamme ja tottuvat tavalliseen arkielämään. Pentujen sosiaalistaminen on meille tärkeää, jotta pennut ja perheet saavat mahdollisimman hyvät lähtökohdat yhteistä elämää varten.   

Pennut luovutetaan n. 8 viikon ikäisinä, mikrosirutettuina, madotettuina ja eläinlääkärin terveystarkastamina

Pennut rekisteröidään rodun kansainväliseen järjestöön WALA:aan

Pennun mukana tulee laaja pentupaketti

n. 7 vkon iässä pennuille tehdään luonnearvio ulkopuolisen testaajan toimesta. 

Suomen Australianlabradoodle ry:n jäsenyys vuodeksi  

Kasvattajan tuki koko koiran eliniän ajan

Annamme pennulle kahden vuoden terveystakuun synnynnäisten ja perinnöllisten vikojen osalta.

Jos haluat tietää enemmän koiristamme ja tulevista pentueista, voit ottaa yhteyttä yhteydenottolomakkeella, soittamalla tai sähköpostilla. Haluamme tavata kaikki mahdolliset pennun ostajat henkilökohtaisesti.